Borough Market, London SE1

Tässä siis ensimmäinen osa kuvasadosta taannoiselta Lontoon reissulta (1,5 kuukautta sitten, mutta kuka näitä nyt laskee!). Kuvat on otettu London Bridgen aseman kupeessa sijaitsevilta ruokamarkkinoilta. Hirveän harmillista ettei tuoksuja saanut tallennettua muistikortille...

All I need is....

Mulla on aina ollut ongelma laukkujen ja kenkien kanssa. Tai no kellä naisella ei olisi? Välillä tämä omani vaan lähtee vähän keulimaan ja huomaan että kaapissa makaa laukkuja ja kenkiä joissa on vielä hintalaput kiinni vaikka jokainen veska ja pari bootseja on ostettu sydämet silmissä kiiluen.

Nyt olen kuitenkin tajunnut, että tänään sai laukkukokoelmani oikeasti viimeisen tarpeellisen lisäyksen, tuon maailman suloisimman punaisen. Mä voisin elää pelkästään näillä kolmella laukulla!

Nojoo, onhan ne nyt kaikki melkein samanlaisia, mutta yhdestäkään en voinut kieltäytyä. Jokaikinen on ihanteellisen kokoinen: Sisään mahtuu niin a4-kansio ja läppäri koulupäivinä, kuin meikkipussi ja lakkapullo turhamaisuuden markkinoille lähtiessä. Lontoon reissulla tuli suru puseroon kun en matkalaukun kilorajoitusten vuoksi voinut ostaa punaista versiota tuosta mustasta, mutta onneksi, ONNEKSI, viime viikolla saapui liikkeeseemme lähetys tanskalaiselta laukkujumalalta joka sisälsi tuon pahnan reunimmaisen.

Cambridge Satchel Company

£81.00

 Tämä ruskea on porukan ainoa nahkainen ja ihan ehtaa Vogue-kamaa. Muotibloggaajien aarre, Cambridge Companyn olkalaukku, irtosi viime keväänä pilkkahintaan alle viidenkympin kun eräs ehkä vähän höpsö turkulainen mimmi halusi siitä eroon. Voin kertoa, että se kauppa ei kuluttanut oman rahapussin nyörejä eikä kuukausibudjettia. Eikä sen puoleen tuottanut shoppailusta yleensä tulevaa pientä omantunnon ahdistustakaan. Neljätoistatuumasesta tukevasta nahkalaukusta tuo hinta oli silkka nippu kelvottomia oravannahkoja. 

Primark

£10.00

Musta tekonahkainen Primarkin halpis on jo muutaman viikon aikana osoittautunut korvaamattomaksi. Ihana, ihana, IHANA!

Friis & Company €65.00

Ja tää punainen. Jos ei nyt jo tässä vaiheessa tullut selväksi, niin olen myyty. Tai niinkuin britti sanoisi smitten.

Ja ellei tullut myöskään selväksi se, että nuo salkkumaiset laukut on mun juttu, niin... Voin toistaa senkin yhtä monta kertaa kuin Jasper Pääkkönen tylsän roolisuorituksen. Täytyy myös tarkentaa, että jos uskoit tuossa alussa väitteeni siitä että laukkukokoelma on nyt täydellinen... Se jos joku oli silkkaa hötöntöttöä!

They see me rollin', they hatin'.

Lokakuun suurin opiskelijatapahtuma on kulman (lue: kahden yön) takana ja koska allekirjoittanut odottaa Tampereelle lähtöä kuin kuuta nousevaa, päätti hän kirjoittaa haalareistaan.

On niitä ihmisiä jotka jaksavat ikuisesti avautua siitä, miten haalareissa opiskelijat käyttäytyvät normaalia holtittomammin: sikailevat ja rällästävät niinkuin kaikki olisi sallittua. Niille ihmisille sanon "Entä sitten?". En ole henkilökohtaisesti sitä mieltä että haalarit jalassa saa käyttäytyä kovin pahasti yhteiskunnan normeja vastaan esim. potkia mummoja kadulla, mutta musta on hienoa että niihin kun pukeutuu, heittää samalla osan estoistaan nurkkaan sen pienen hetken, yhden illan, tai vapun tapauksessa lähes viikon ajaksi. Silloin osaa pitää aidosti hauskaa. Olla osa suurempaa joukkoa, tuntea yhteenkuuluvuutta, olla mukana luomassa yhteisöllisyyden tuntua. Itselleni ainakin ne ovat hirmu suuri ja tärkeä osa identiteettiäni opiskelijana, joskus vähän liikaakin hulluttelevana sellaisena. 

 Odotin omiani enemmän kuin itse opiskelun alkua. Ne napsahtivat kainaloon päivää ennen approa pari vuotta sitten ja sinä samaisena päivänä piti työpaikan takahuoneessa liimailla merkkejä kiinni että ne sai heti kastettua samaisen illan haalarikemuissa. Sinä iltana olin vihdoin oikea opiskelija. 

Olen hankkinut monia t-paitoja vain ajatuksella "Tää menee hyvin mun haalareiden kanssa". Ostanut myös merkkejä niihin vain sillä perusteella että niiden takana oleva idea on saanut hymähtämään. Myös särmäreitä on kulunut (lue: kadonnut) useampi pari. Jos alan laskea kuinka paljon olen rahaa moiseen syytänyt, siitä tulee vaan paha mieli. Ja siksi en aio, koska rakastan, luit täysin oikein, rakastan haalareitani, enkä suo niiden aiheuttavan minkäänlaista ikävää ajatusta. Nautin edelleen jokaisesta tilaisuudesta kun saan ne kiskaista jalkaan. Vaikka eihän kovinkaan moni kolmannen vuoden opiskelija enää niitä kaapistaan kaiva muulloin kuin korkeintaan vappuna.

Ehdotonta plussaa on myös, että ne päällä ei tarvitse kokoajan miettiä mihin istua: oli se sitten kurainen penkki tai luentosalin hikinen penkki (Appron 2009 jälkeinen aamuluento klo 08.30 in memoriam) sillä niidenhän on tarkoitus likaantua opiskeluvuosien saatossa. Isoveljeni taannoin naureskeli että haalareissa liukas, kiiltävä kangas on näppärin koska siltä saa helposti pyyhittyä oksennuksen pois jos käy vahinko juhlinnan tuoksinnassa. Kahdessa vuodessa omieni päälle ei ole luikahtanut oksennusta, onneksi, ei omaa eikä muiden.

Siispä tuossa ne taas odottavat, tuolin selkänojalla roikkuen. Odottavat torstaita ja sitä hetkeä kun niihin hyppää Lotta, se jälleen hetkellisesti astetta estottomampi opiskelijanketku.

Tänään kerättyä!

Emma Stone I love you.

And there she goes, with soles bouncing.

Haluaisin nyt lähestyä asiaa, joka on tänä syksynä lähempänä sydäntä kuin banaanikärpästen joukkotuhon suunnittelu tai auringon koko ajan aikaistuvan laskun aiheuttaman ahdistuksen purku. Nimittäin rakkaus uusia Docseja kohtaan!

Eipä tiennyt tyttö Lontoossa asuessaan, ja Camdenin kauppojen ulkotelineissä maihareita hypistellessään olevansa jonain päivänä täydellisen Dr. Martens-parin omistaja. Ei tiennyt osiltaan siksi, ettei silloin tiennyt mitä niistä ajatella. Päällimmäinen mielikuva maihariparin omistajasta oli yleensä se kohtalaisen räkäinen 60-vuotias HC punkkarimies, joka roikkui Camden High Streetin yhdessä lyhtypylvään varressa ja huuteli rivouksia ohikulkijoille leveällä Cockneyn aksentillaan. Mielikuvan toinen aspekti oli vahva "Mähän näyttäisin ihan rekkalesbolta noi jalassa!"-assosiaatio enkä edes koskaan ottanut selville kenkäparin myyntihintaa.

Nöyrimpänä myönnän toki, että maihareihin mieltyminen pulppuaa hieman siitä pienestä hipsteriyttä ihannoivasta osasta minua sekä muotiblogeista, joissa bloggaajat ovat saaneet Martensit näyttämään sikahyviltä. Mutta totuus on, että ne mimmit on todellisesti oikeilla jäljillä!

Ensimmäinen ja vahvin syy leimahtaneeseen Martens-rakkauteen lienee niiden mukavuus. Ne näyttävät kovin painavilta ja epämukavilta. Oh boy, miten väärä ajatus tuo on! Kumipohja on ihanan joustava, nahka tukevaa ja jo ulkoa päinkin näkyvä lestin leveys hivelee jalkapohjieni ergonomianhakuisuutta. En ala väittämään etteivätkö ne ensimmäisellä käyttökerralla olisi olleet jäykät ja sain kuin sainkin rakon jalkaani ja vasen jalkapöytä oli pari päivää vähän hellänä. Mutta sen jälkeen käytön tuloksena ei ole ollut mitään epämiellyttävyyttä. Tästä todisteena sanottakoon se, että olen pitänyt niitä jalassa kokonaisia kuuden - seitsemän tunnin työvuoroja kokoajan kävellen tai seisten.

Joku kateellinen ryökäle potkinut kantapäille lauantaina baarissa?

 Toisekseen, ne ovat todella monikäyttöiset. Ystäväni nauroi minulle kun sanoin etten malta odottaa että saan pukea ne vaalean pitsimekon pariksi. En ymmärtänyt häntä alkuunkaan! Ja seuraavana päivänä puin töihin päälle juuri tuon nimenomaisen kokonaisuuden ja heitin vielä kulutetun farkkutakin kirsikaksi kakun päälle samalla niin sanotusti haistattaen kukkaset epäilijöille. Ne ovat ideaali pari vaalean trenssin kanssa, mutta kulkevat käsi kädessä myös jakkujen, löysien ja isojen neuleiden sekä nahkatakin kanssa. Tästä johtuen ne lähtevät mukaan tulevalle Lontoon reissulle ainoana kenkäparina.  Ja ehkä palaavat kotiin perheenlisäyksen kera (Samanmoiset syvän ruskeina on lähes pakko saada).

Tämä rakkaus on nyt täällä jäädäkseen. Se sykkii tulisena ja lämpimänä, pehmeänä ja intohimoisena. Se ei kuihdu ja uskonkin että loppukeväästä pakkaan ne surullisena talviteloille odottaen syksyn saapumista ja rakkauden elvyttämistä.

Note to self: Kokonaisen postauksen kirjoittaminen yksistä kengistä - Täysin mahdollista.

Sunnuntaibrunssi.

Saimme ensimmäisen vuoden kanssamme opiskelleen tyttösen Tampereelta viettämään viikonloppua kanssamme Turkuun. Oli mielettömän söpöä ja kivaa juhlia lauantai ja kaiken kruunasi kiireetön sunnuntaibrunssi ystävämme luona.

Miksi mennä jonottamaan täyteenahdattuihin ravintoloihin jonottamaan brunssipöytää, kun omatekoisen kotibrunssin kylkiäisenä tulee yhdessä tekeminen, rentous, pieruverkkareissa oleilu ja ähkyn jälkeen pisin lattioita makailu järjettömän huonon läpän lentäessä?

Täydellinen sunnuntai, kerta kaikkiaan.

Genuiinin nahkaa

 Ai perhana! Nyt niitä saa! Marimekon klassikkolaukkuja nahkaisina.. En ole koskaan tullut ajatelleeksi että niitä edes... edes... Koskaan tehtäisiin muina kuin kankaisina.

Mulle mustana ja ruskeana kthnxbye! (299e)

Pari muutakin mallia (Kuten se n. 80% suomalaisista omistama olkalaukku) oli muutettu genuiininnahkaiseen muotoon, mut ei ne ollu yhtä ihania kun tuo Matkuri. Ai ai aiiii!