"Hei mitä tehään?" "No leikitääks barbeilla?"

Olin pienenä hyvin poikatyttömäinen tiettyyn ikään asti. Isoveli oli idoli, jonka jokaista liikettä piti matkia, jonka vanhaa Turtles-autoa ja loppuuntaisteltuja figuureja käytettiin omiin leikkeihin isoveljen siirtyessä isojen poikien harrastuksiin (Lue: Saadessaan joululahjaksi Nintendo kasibittisen ja telkkarin) ja jonka mukaan piti päästä kun hän lähti kavereidensa kanssa pulkkamäkeen tai luistelemaan. Äidin tarinoiden mukaan yritin luonnollisesti myös pissata muutamaan otteeseen kuin poika, reteesti seisovalteen. Kun äiti väsyneenä siivoili pikku-Lotan pissaa vessan lattialta ja yritti vakuuttaa etteivät tytöt voi pissata seisovaltaan koska tytöillä ei ole pippeleitä, tyrmäsi pellavapäinen pikkutyttö äidin tokaisemalla että "Kyllähän niitä pippeleitä voi kaupasta ostaa!" En tiedä tarkalleen missä vaiheessa tajusin ettei vähittäiskauppa toimi aivan noin, taivuin tytön rooliin ja sukupuolisidonnaiset leikit alkoivat kiinnostaa, joiden mukana edellämainittu Turtles-autokin muuntautui barbien kulkuneuvoksi.

Iän karttuessa jäi auto leikeistä pois ja barbitkin alkoivat leikeissä elää "oikeaa aikuisten elämää": arkea ja juhlia, riitoja ja vauvantekohommia. Luonnollisesti lapsi elää itseään kiinnostavia ilmiöitä leikin kautta, kunnes kasvaa vähän lisää ja alkaa elämään niitä oikeassa elämässään.

Mariel Clayton ei halua että ihmiset aikuisinakaan unohtavat näiden ulkonäöltään yhteiskunnan normit täyttävien nukkien ja niillä leikittyjen leikkien vaikutusta lapsen kasvuun.

 Kanadalainen itseoppinut valokuvaaja työskenteli matkailuvalokuvaajana, kunnes törmäsi Japanilaisessa pikkuliikkeessä pienoismalleista luotuihin maailmoihin. Hän keksi alkaa tehdä kantaaottavaa taidetta barbinukeilla ja tutkia niiden yhteiskunnallista vaikutusta mustan huumorin avulla. Tämä kaikki kumposi hänen vihastaan näitä Mattelin luomia, ihannenaista stereotypioivia nukkeja kohtaan.

 

Tästä tulee ehdottomasti mieleen Real Housewives.

Party up!

 Rajuja, härskejä, eikä todellakaan mitään pikkutyttöjen taidetta. Omasta mielestäni aivan mahtavia! Henkilökohtaisena suosikkina allaoleva. Montako kertaa itsekin sitä pikkutyttönä mietti koko perheen voimalla saunassa istuneena että "Miksei Kenillä ole kikkeliä?" (Tässä postauksessa on muuten laittoman paljon miehen vehkeisiin viittaavia pikkusöpöjä sanoja...)

Itse en omaa ajatusmaailmaani niin feministiseksi luokittele kuin Clayton, mutta näillä kuvilla mielestäni osutaan juuri sinne oikeaan arkaan paikkaan. Hänen kotisivuillaan on myös muutamia visuaalisesti erityisen kauniita valokuvia, joiden pohjalla ei ensimmäisenä ole kantaaottavuus. Kertakaikkiaan taitava nainen!

Oma maailmani ei järky, isoveli on edelleen idoli ja omia barbileikkejä voisin mieluusti muistella katsoessani jotain hänen ottamaansa valokuvaa olohuoneeni seinällä.

Ps. Sana "nukke" on pirun vaikea taivuttaa!

Kuvat: Mariel Clayton