Tänään kerättyä!

Emma Stone I love you.

And there she goes, with soles bouncing.

Haluaisin nyt lähestyä asiaa, joka on tänä syksynä lähempänä sydäntä kuin banaanikärpästen joukkotuhon suunnittelu tai auringon koko ajan aikaistuvan laskun aiheuttaman ahdistuksen purku. Nimittäin rakkaus uusia Docseja kohtaan!

Eipä tiennyt tyttö Lontoossa asuessaan, ja Camdenin kauppojen ulkotelineissä maihareita hypistellessään olevansa jonain päivänä täydellisen Dr. Martens-parin omistaja. Ei tiennyt osiltaan siksi, ettei silloin tiennyt mitä niistä ajatella. Päällimmäinen mielikuva maihariparin omistajasta oli yleensä se kohtalaisen räkäinen 60-vuotias HC punkkarimies, joka roikkui Camden High Streetin yhdessä lyhtypylvään varressa ja huuteli rivouksia ohikulkijoille leveällä Cockneyn aksentillaan. Mielikuvan toinen aspekti oli vahva "Mähän näyttäisin ihan rekkalesbolta noi jalassa!"-assosiaatio enkä edes koskaan ottanut selville kenkäparin myyntihintaa.

Nöyrimpänä myönnän toki, että maihareihin mieltyminen pulppuaa hieman siitä pienestä hipsteriyttä ihannoivasta osasta minua sekä muotiblogeista, joissa bloggaajat ovat saaneet Martensit näyttämään sikahyviltä. Mutta totuus on, että ne mimmit on todellisesti oikeilla jäljillä!

Ensimmäinen ja vahvin syy leimahtaneeseen Martens-rakkauteen lienee niiden mukavuus. Ne näyttävät kovin painavilta ja epämukavilta. Oh boy, miten väärä ajatus tuo on! Kumipohja on ihanan joustava, nahka tukevaa ja jo ulkoa päinkin näkyvä lestin leveys hivelee jalkapohjieni ergonomianhakuisuutta. En ala väittämään etteivätkö ne ensimmäisellä käyttökerralla olisi olleet jäykät ja sain kuin sainkin rakon jalkaani ja vasen jalkapöytä oli pari päivää vähän hellänä. Mutta sen jälkeen käytön tuloksena ei ole ollut mitään epämiellyttävyyttä. Tästä todisteena sanottakoon se, että olen pitänyt niitä jalassa kokonaisia kuuden - seitsemän tunnin työvuoroja kokoajan kävellen tai seisten.

Joku kateellinen ryökäle potkinut kantapäille lauantaina baarissa?

 Toisekseen, ne ovat todella monikäyttöiset. Ystäväni nauroi minulle kun sanoin etten malta odottaa että saan pukea ne vaalean pitsimekon pariksi. En ymmärtänyt häntä alkuunkaan! Ja seuraavana päivänä puin töihin päälle juuri tuon nimenomaisen kokonaisuuden ja heitin vielä kulutetun farkkutakin kirsikaksi kakun päälle samalla niin sanotusti haistattaen kukkaset epäilijöille. Ne ovat ideaali pari vaalean trenssin kanssa, mutta kulkevat käsi kädessä myös jakkujen, löysien ja isojen neuleiden sekä nahkatakin kanssa. Tästä johtuen ne lähtevät mukaan tulevalle Lontoon reissulle ainoana kenkäparina.  Ja ehkä palaavat kotiin perheenlisäyksen kera (Samanmoiset syvän ruskeina on lähes pakko saada).

Tämä rakkaus on nyt täällä jäädäkseen. Se sykkii tulisena ja lämpimänä, pehmeänä ja intohimoisena. Se ei kuihdu ja uskonkin että loppukeväästä pakkaan ne surullisena talviteloille odottaen syksyn saapumista ja rakkauden elvyttämistä.

Note to self: Kokonaisen postauksen kirjoittaminen yksistä kengistä - Täysin mahdollista.

Sunnuntaibrunssi.

Saimme ensimmäisen vuoden kanssamme opiskelleen tyttösen Tampereelta viettämään viikonloppua kanssamme Turkuun. Oli mielettömän söpöä ja kivaa juhlia lauantai ja kaiken kruunasi kiireetön sunnuntaibrunssi ystävämme luona.

Miksi mennä jonottamaan täyteenahdattuihin ravintoloihin jonottamaan brunssipöytää, kun omatekoisen kotibrunssin kylkiäisenä tulee yhdessä tekeminen, rentous, pieruverkkareissa oleilu ja ähkyn jälkeen pisin lattioita makailu järjettömän huonon läpän lentäessä?

Täydellinen sunnuntai, kerta kaikkiaan.