Dreaming away.

kuvat pinterest.com

Tänään kerättyä!

Emma Stone I love you.

kakkahuumoria ja kyyneleitä

En tiedä moniko naispuolinen voi sanoa rakastavansa Jackassia, Wildboyzia, Viva la Bam!ia, tai Dirty Sanchezia ja silti vakuuttaa kaikille olevansa herkkä runotyttö joka nauttii kauniista asioista, ruusuisista ja vaaleanpunaisista. Ei varmasti kovinkaan moni, enkä minä edes yritä. Pissakakkahuumorille kippurassa höröttely, toisten kivulle iloisesti kikattelu ja idioottimaisille tempuille räkäisesti nauraminen tekevät minusta kaikkea muuta kun siihen klassiseen prinsessamuottiin sopivan nuoren naisen.

Katsoin krapulaisen sunnuntaipäiväni iloksi Jackass 3D:n ylijäämäotoksista kootun Jackass 3.5:n ja olin jälleen haltioissani. Onnea on se hetki, kun huomaat nauravasi yksin ääneen niin kunnolla, että silmäkulmat kostuvat ja poskilihakset kramppaavat. Sillä kyllähän kaikki sen tietävät, että leffoissa ja sarjoissa hauskat kohdat tuntuvat aina hauskemmilta elokuvateatterissa tai kotisohvalla kaverin kanssa kuin yksinään.

Mikä noissa pojissa sitten päällimmäisenä viehättää? Aika vahvana ykkösenä ainakin itsellä on hellyydentunne joka iskee takaraivoon kun aikuiset äijät käyttäytyvät kuin pikkupojat. Ja ok, myönnettäköön, onhan n. puolet niistä myös aika kivannäköisiä. Eikä edes Chris Pontiuksen kikkelileikit tai Weemanin kivekset saa aikaan sitä hyi vittu miten vulgaaria-reaktiota mikä mahdollisesti pamahtaisi naisellisimmilla tytöillä päälle.



Näistä edellämainituista syistä olin aidosti vähän surullinen tänään kun luin yhden Jackass-pojista kuolleen: 34-vuotias hulvaton Ryan Dunn menehtyi viime yönä autokolarissa. What a sad, sad day this is. Siinä meni kirjallisesti puihin jälleen yksi aviomiesehdokas. Voi, Ryan!

buh-bye.

Babaria juottamassa.

Niinkuin miljoonat tyttäret ja äidit ympäri maailmaa sekoavat Robert Pattinsonista, niin sekoan minäkin. Sekoaminen oli jo siinä pisteessä että 22-vuotiaalla yliopisto-opiskelijalla oli Robsun kuva taustakuvana puhelimessaan. Asia joka on verrattavissa Brad Pittin julisteilla vuorattuun makkariin vanhoina fanaattisina teiniaikoina. Muistatte kai, sellaisilla jotka taiteltiin auki Demin ja Suosikin keskiaukeamilta ja liimattiin tapettiin sinitarralla (jonka käytöstä äiti oli todella tyytyväinen kun näki rasvatahrat tapetissa). Toivottavasti myös Pattinsonin vetovoima katoaa, niinkuin julisteiden väri haalistuu, tai menettää edes osan hohdostaan ja viehätyksestään ajan kuluessa. Tässähän pitäisi osata jo aikuistua.

Ensimmäisen Twilight elokuvan jälkeen ei ole Edwardin roolikaan sytyttänyt ja Remember Me oli suuri pettymys niin Pattinsonin kuin koko elokuvakokonaisuuden osalta. Onneksi eilen katsomani Water for Elephants oli elokuvana hyvä, koskettava ja hauskakin, vaikka Pattinsonin esittämän Jacobin roolin olisi voinut tehdä kuka vain. Mielellään joku enemmän Puolalaisen näköinen. 

Rakastan elokuvia jotka sijoittuvat vuosikymmeniin 1900-luvun alkupuoliskolta ja Water for Elephants toi 1930-luvulle oman pienen twistinsä: sirkuksen. Kuvauksellisesti kaunis ja lavastuksellisesti onnistunut elokuva toi tyydytyksen hetkelliseen aikamatkailun janoon ja sivurooleihin pelatut hauskat näyttelijäsuoritukset kevensivät osaltaan elokuvan kokonaisvaltaista raskasta tunnelmaa. Elokuvan norsu Rosie oli valloittava, ja kun sitä kohdeltiin kaltoin, kirposi kyyneleet allekirjoittaneen silmäkulmiin. Olenko ainoa joka ei elokuvissa kestä jos eläimiä kuolee tai niille tehdään pahaa? "Hitot siitä jos noita sotilaita kuolee mutta noi hevoset!"

Elokuvan pahista esitti Christoph Waltz. Ilkeä, häijy ja todella lyötävän oloinen paskiainen. Yksi niistä näyttelijöistä jotka esittävät aina pahista. Yksi niistä jotka pistävät aina miettimään että ovatko he ihmisinä oikeassakin elämässä niin pahoja kuin rooleissaan. Roolisuoritus oli kovin samanlainen kuin Inglorious Basterdsissa, aikakausikin sopi suunnilleen kohdilleen, vain saappaat ja pussihousuinen univormu puuttuivat. Kyllä siinä luonteen paskuudessa voi olla jotain perää...

Kokonaisuudessaan siis ihan kiva elokuva, mukaanlukien yksi kappale laimeimpia rakastelukohtauksia ikinä. Mahtoikohan johtua siitä että Reese Witherspoonia ällötti tehdä kohtaus Pattinsonin kanssa koska pojalla "oli flunssa".... Puheet Pattinsonin näyttelijätaidoista syrjään heittäen: Ei ketään voi ällöttää seksikohtauksen teko hänen kanssaan! Kerrassaan pöyristyttävää! Olisi puumana vain kiherrellyt onnesta mokoma. 

Nyt voisin ottaa katselmukseen Pattinsonin roolin Salvador Dalina elokuvassa Little Ashes. Antaa vielä mahdollisuuden niille näyttelijän taidoille. IMDB:n kuvien perusteella roolin vakavasti ottaminen on vaakalaudalla heti alkuunsa: Dalin viikset ja Robert Pattinsonin naama... I have no words.

sunnuntai ja "Burlesque"

Jo kauan asiaa punninneena, päätin vihdoin uhrata pari tuntia elämästäni Cherin ja Christina Aguileran tähdittämälle Burlesquelle. Harmitti jo puolessa välissä että päätin sen tehdä, mutta kitkuttelin pätkän loppuun. Elokuvan ainoat hyvät menettelevät kohtaukset oli ne Moulin Rouge!a ja Chicagoa muistuttavat tanssi- ja laulukohtaukset, mutta kaikki muu oli kohtalaisen luokatonta aina roolisuorituksia myöden. Nipsnaps keskeltä poikki ja muistojen kirjoituspöydän laatikkoon etiketillä "Huonoimmat koskaan näkemäni elokuvat", sinne heti mm. The Switchin, Killersin ja Prince of Persian kainaloon. Alla oleva traileri antaa varmasti aika hyvää vinkkiä siitä mitä tarkoitan.



Olen jo vuosia miettinyt näiden laulajaSLASHnäyttelijöiden funktiota. Ensinnäkin sitä, että mikä (rahan ja julkisuuden lisäksi) ajaa laulajat näyttelemään kun sitä lahjaa ei heille selkeästi ole suotu ja toiseksi sitä, että mikä antaa elokuvien tekijöille oikeuden kiduttaa valmista tuotosta katsovaa yleisöä näillä roolituksilla. Kaikkein paras pahin esimerkki näistä laulaja/näyttelijöistä on Jennifer Lopez. Monessako hyvässä elokuvassa hänet on nähty? Ei ole kyse ollut ainakaan yrityksen puutteesta. Ja selkeästi on tullut hänen aikansa luovuttaa myös muusikkona, jos tuleva levy on yhtälailla täyttä kuraa kuin ensimmäinen siitä julkaistu sinkku. Hrrrr!