tiistai ja unelma laukusta

Eilisen illan pallokaktus kurkussa kehittyi yön aikana helvetilliseksi kurkkukivuksi, ja tänään iski päälle muut flunssan oireet. Tämä on tarkoittanut sitä, että on puhtaalla omalla tunnolla saanut käpertyä vällyjen syleilyyn koko päivän ajaksi, yöpöydällä litrottain kivennäisvettä, itse tehtyä smoothieta ja levyittäin buranaa. Kipeänä olo on tänään ollut yhtä suolesta kuin aina yleensäkin, eikä lähes kaikkien seuraamieni sarjojen telkkaritauot jenkeissä ole helpottanut harmitusta lainkaan (tällä hetkellä seuraan toisella silmällä nelosen dokumenttia rasvaimusta...). Tylsyyteeni tyydyin katsomaan rikkaiden "oikeiden" jenkkivaimojen elämää jakso jakson perään. Pinnallisuuteni ja turhamaisuuteni iski kehiin ku huomasin huokailevani haikeasti ääneen (tästä voi tietenkin syyttää myös sitä että sosiaalinen elämäni on rajoittunut tänään kahteen muutaman minuutin puheluun) sille, miten huolettomasti nämä silikonia ja tekohiusta täyteen pumpatut mimmit keräilivät kassalle tavaraa hintalappuun katsomatta. Sitten eksyin net-a-porteriin huokailemaan designer-laukkujen perään. Jonkun näistä varmasti ostan itselleni lahjaksi sitten kun on gradu kansissa (tähän menee tällä opiskeluvauhdilla siis useita vuosia joten aikaa on vielä säästää).

Proenza Schoulerin PS1 over sized olisi kooltaan täydellinen, mutta niin olisi alimmainen vaalea Alexander Wangin remmilaukkukin. Mulberryn hempeän nude Tillie on myös mielettömän herttainen ja 3.1. Phillip Limin K.C. jämäkän tyylikäs kaikessa salkkumaisuudessaan. No okei, onhan jokainen noista syötävän ihana!

Hätäapua Mulberryn Alexan kaipuuseen hankin muutama viikko sitten, kun ostin Friis & Companyn selkeästi Alexan inspiroiman Giving bag:in.

Tätä myy ainakin täällä Turussa Skanssin Spirit Store hintaan 59€. Sinne siis, jos joku muukin kaipaa Alexan käytännöllisyyden ja yksinkertaisuuden, muttei sitä kykene oman budjettinsa rajoissa pysyäkseen itselleen nappaamaan.

Kaikki laukut, paitsi alimmainen: net-a-porter.com.

modström s/s 2011

maanantai

Masentava tietokoneluokka ja pari tuntia luppoaikaa. Prokrastinaatio on neiti Humanistin paras kaveri, ja juuri sen harjoittamisesta neiti Humanisti nauttii aina mahdollisuuden tullen. Akateeminen kevät on jo pitkällä, ja tuskanhikeä sekä sydämen tykytyksiä aiheuttavat tentit kulman takana. Mutta minkäs sille voi, jos kahdelle hyppytunnille lukemiseksi suunniteltu kieliopin (itse saatanan luoma) opus unohtuu ”vahingossa” kotiin? Tai että juuri se psykologian tenttikirja joka pitäisi lukea seuraavan päivän tenttiin on loppuun lainattu kaikista kampuksen ja kaupungin kirjastoista? Nämä salakavalasti ansaitut turhat jämätunnit voi siis käyttää esim nettikauppojen tutkimiseen tunkkaisessa ja homeen värittämässä betonibunkkerissa, jossa kahvi kylmettyy ennätysvauhtia ja puhelimen kuuluvuudet katoavat kuin se kuuluisa kaasu saharaan.

Mitä neiti Humanisti tänään himoitsee?

Takki: Asos, Huivi: Friis & Company, Laukku: Cambridge Company

Nyt luovuttaa neiti Humanisti prokrastinaation hetkeksi viestikapulan muodossa jollekin toiselle ja paneutuu järjestötoimintaan.

Puspus.

perjantai ja keikkamuistelo

Sain keskiviikkona nähdä hyvän ystäväni bändin ensimmäistä kertaa livenä heidän lähes debyyttikeikallaan Turun Klubilla. Kuten eräs viisas sanoi, kavereiden bändien suhteen täytyy aina asennoitua vähän varauksella, harjoitella peilin edessä iloista "Te olitte tosi hyviä!!"-ilmettä ja tekohymyä sen varalle jos... No jos ei kuulostakaan hyvältä. Tällä kertaa harjoittelu oli turhaa. Tyttö lauloi kuin enkeli ja pojat soittivat todella hienosti. Keikkakuvia, ollos hyvät!

Huomenna pääsee taas katsomaan samaista nannaa! Ihanaa viikonloppua ihanaiset.

Aamuyön Sirkus: http://www.facebook.com/pages/Aamuy%C3%B6n-Sirkus/191163650921418


Kuvat: Allekirjoittanut & Antti Lipsanen

China here I come!

(http://www.targetmap.com/viewer.aspx?reportId=3073)

Hahahahahahah.

tiistai ja kaikkien aikojen lempparit.

Häpeäkseni myönnän, että olen elämäni aikana seurannut intohimoisesti yhtä sun toista tositv-sarjaa. Vaikkakin osa niistä on jopa suurimmilta osin käsikirjoitettuja, on sarjoissa esiintyvien joukossa ihan mahtavan hulvattomia ihmisiä (tai niiden kuoria). Ajattelinkin nyt listata tähän tämänhetkiset, tai jopa kaikkien aikojen lemppareiksi nousseet realitysarjat.


1. JERSEY SHORE

Tätä sarjaa voi kuvata todella monella sanalla, mutta päällimmäisenä mielessä pyörivät sanat kuten mieletön, uskomaton ja hulvaton. Se, joka tämän formaatin keksi ansaitsee minulta ehdottomasti kuusikymmentä papukaijamerkkiä ja kuusisataa pistettä. Kun kahdeksan täyttä tuhnupäätä laitetaan kesäksi asumaan samaan taloon, ei luvassa voi olla muuta kuin täydellistä viihdettä. Draaman, fist pumppauksen, DTF:n (Down To Fuck), MVP:n (Mike Vinny Pauly), nyrkkitappeluiden, suihku- ja solariumrusketuksen, barbershopien, "It's t-shirt tiiiiiiime!":n ja "THE CABS ARE HEEEERE!":n täyttämät kymmenen ja rapiat jakson kaudet hivelevät ja kutkuttelevat ainakin minun huumoritajuni nystyröitä, ja perjantai-aamut ovat viikon parasta aikaa kun uusin jakso on katsottavissa. Uusimmassa kolmannessa kaudessa ainoa mikä jää uupumaan on Snookin humalaiset suolakurkunsyömissessiot ja Situationin naisten (ja aika ajoin grenadesien) kivittely. TÄYDELLISTÄ! Seuraavaa kautta odotellessa, kun nämä kahdeksan mukaitalialaista (pikkuhiljaa alkaa selvitä, että joukossa on oikeasti jengiä joilla on espanjalaisia, kuubalaisia jne. alkuperiä eikä italialaista verta virtaa kuin muutaman suonissa) lähetetään Italiaan sekoittamaan pakkaa.




2. BACHELOR PAD

Unelmien poikamies, ja poikamiestyttö-kausien spinoffissa aikasempien alfauroiden ja -naaraiden hylkäämät jämät kootaan yhteen taloon kilpailemaan pareittain rahasummasta jonka vain yksi pariskunta voi voittaa. Tästä tykkään siksi, että draamaa on enemmän kuin missään alkuperäisissä hömppäkausissa ja naiset ovat aikalailla rumasti sanottuna lu... huolimattomia. Jälleen hauskaa ja hieman käsikirjoitettua romanttista kisailua, mutta päivinä, jolloin päässä ei liiku kuin silmämunat, saa tästä mielettömän paljon irti.



3. BETHENNY GETTING MARRIED & BETHENNY EVER AFTER

Amerikkalaisen tv-kanava Bravon suosituimman formaatin "The Real Housewives of..." New Yorkin osan spinoff-reality yhdestä sarjassa esitellystä kotivaimosta Bethenny Frankelista on hyvinkin mukiinmenevä. Sarja on minulle niinkin uusi kuin lähiviikkojen tuttavuus, mutta tykästyin kahden jakson jälkeen tähän kyseiseen mimmiin. Harvoin yläluokkaiset jenkkinaiset saavat ketään nauramaan, mutta käsikirjoitettua tai ei, Bethennyn poliittisesti epäkorrektit, ajoittain rivot, oikein ajoitetut ja ennen kaikkea erittäin hauskat läpät ovat saaneet minut höröttelemään yksinäni useampaan otteeseen. Saakohan hänen kehittelemäänsä Skinnygirl Margaritaa (100kcal/12cl!) mitenkään tilattua tänne kylmään Pohjolaan...

4. THE REAL HOUSEWIVES OF ATLANTA
Kun muut formaatin osat keskittyvät New Yorkin, O.C.:n, Miamin ja Beverly Hillsin valkoisten rikkaiden kotivaimojen ympärille, keskittyy tämä Atlantan mustien ja "rikkaiden" elämään. Joukosta löytyy patologista valehtelijaa, kodinrikkojaa, idioottia, musiikkituottajaa, draamakuningatarta, "vaatesuunnittelijaa" ja koripalloilijan vaimoa. Jaksot ovat aina toistaan uskomattomampaa settiä. Milloin joku ei tiedä laskettua aikaansa koska ei voi myöntää ettei ollut naimisissa kun lapsi pantiin alulle, silloin toista revitään peruukista ja kuristetaan tappelun tuoksinassa. Ja kun kolmas käy homomiehen kimppuun, neljäs yrittää lyödä läpi musiikkimarkkinoilla ilman mitään sävelkorvaa tai laulutaitoa. Tämä on, uskokaa tai älkää, aikalailla piristävämpää katseltavaa kuin Beverly Hillsissä asuvan naisen 4-vuotiaalle tyttärelleen järjestämät 40 000$ synttärikemut.

maanantai ja turhautuneisuus!

Luin tuossa muutama päivä sitten blogikirjoituksen, joka käsitteli kirjoittajan turhautuneisuutta aloittelijoihin ryhmäliikuntatunneilla (http://www.lily.fi/juttu/jumppaterroristit). Olin suorastaan pöyristynyt siitä, miten kukaan voi ajatella noin julmasti jumppaajista joilla ei vielä rytmi virtaa veressä eivätkä askelsarjat ole läheskään täysin hallussa. Kiukuttelin asian tiimoilta hetken, kunnes tajusin etten taidakaan olla itse sen parempi. Koen omaavani samanhenkisiä ajatuksia ihmisiä kohtaan mitä tulee englannin kieleen, sen käyttöön ja asenteisiin englannin opiskelijoita kohtaan.

Ensinnäkin, koen suuren suurta taistelua itseni kanssa joka kerta kun näen facebookissa statuspäivityksiä englanniksi, jotka ovat jotakuinkin kirjoitettu aivan pisin vi.. honkia. Joka ikinen kerta koen suurta halua kommentoida korjauksia ja myönnän joskus niin jopa tehneeni. Kerran sain vastaukseksi "Joo, Lotta, kirjoitin tahalteen väärin. Kuulunhan kuitenkin niihin viiteen prosenttiin jotka kirjoittivat ylioppilaskirjoituksissa englannista laudaturin." Ylioppilaskirjoituksethan ovat kaiken osaamisen mittari, varsinkin näin vuosien jälkeen. Suurin mysteeri minulla tämän asian suhteen lienee kuitenkin se, että miksi pitää kirjoittaa englanniksi yhtään mitään? Koska kyse ei ole esimerkiksi jonkun kappaleen lyriikoiden tapailusta, vaan puhtaasti siitä että haluat jakaa (ainakin) kymmenien suomalaisten facebook-ystäviesi kesken sen, kuinka mielettömän hyvin kirjoitat spontaanisti englanniksi kuluneen päivän tapahtumat.

Toiseksi suurin lapsellisen turhautumisen aihe on heittomerkin käyttö. Se osataan usein laittaa oikeaan kohtaan sanoja yhdistäessä tai genetiiviä ilmaistaessa, mutta oikean merkin löytäminen näppäimistöstä näyttää kohtalaisen isolle osalle olevan hieman haasteellista. Oikea merkki löytyy lähes kaikista näppäimistöistä enter-namiskan välittömästä läheisyydestä mutta silti sormet näyttävät usein hapuilevan aksenttimerkin suuntaan jolloin sana muodostuu tyyliin "don`t" tai "don´t" joka ei pelkästään näytä englannin lukijan silmissä naurettavalta vaan on myös kirjoitusasullisesti väärin.

Seuraavaksi listalta löytyvät odotukset siitä, että me kielen opiskelijoina olemme käveleviä englannin sanakirjoja. Jos emme osaa vastata sekunnin murto-osassa kysymykseen jonkun suomen kielisen sanan englannin kielisestä vastineesta, seuraa kysymys "Eiks sun nyt pitäis tietää ku opiskelet sitä englantia?" Ei, emme omaa rajatonta tietokantaa noin neljännesmiljoonasta englannin kielen sanasta, vaan uskokaa tai älkää, sanakirja on myös meidän paras ja lähes tarpeellisin kaverimme. Eihän kukaan oikeustiedettä lukevakaan osaa luetella jokaista lakipykälää ulkoa? Tai no ei ainakaan useimmat.

Neljäs mieltä askarruttava asia tuntuu jopa itsestä absurdilta lisätä tähän listaan kun lukee edelliset kolme kohtaa. Seurassamme useat välttelevät englannin puhumista (ainakin silloin kun kädessä ei ole bisseä eikä veressä alla promillea tai kahta) koska ajattelevat että automaattisesti arvostelemme muiden kielenosaamista. Ei, me emme sitä tee! Isosta osasta meistä tulee kuitenkin tulevaisuudessa englannin opettajia ja tulevaisuuteemme kuuluu kuunnella ei natiivia englantia. Ymmärrämme sen, että kaikki lajit, myös kielet, paranevat harjoituksen kautta ja emme varsinkaan omien kavereidemme englantia edes itseksemme tai keskenämme pilkkaa.

Toivon ettei kukaan nyt ota tästä nokkiinsa, blokkaa minua facebookissa, kamppaa minua kadulla tai lopeta englannin kielen käyttämistä alamme opiskelijoiden seurassa. Kaikki me olemme joskus olleet aloittelijoita, ja kaikki me olemme siitä kehittyneet.

Tästä huomaan itse sen, että on liian helppoa arvostella muita sellaiseen aihealueen osaamattomuudesta, jossa itse tuntee olevansa lähellä briljanttisuutta. Nähtyäni näin mustana valkoisella miten hölmöltä ja turhamaiselta kuulostan osaan ehkä itsekin tulevaisuudessa olla suvaitsevaisempi tällaisia pikkuvirheitä tekeviä kohtaan. Tiedän ainakin että varauksettoman tuen näihin humoristisiin ajatuksiini saan ainakin kanssaopiskelijoiltani.

"don´t trying stop"

xxxx

you go down down down!

Kompastuin tähän vahingossa Youtubessa ja ihastuin! Yksinkertainen mutta mahtava. AH!

Musiikiherkkusuu tykkää!

sunnuntai ja "Burlesque"

Jo kauan asiaa punninneena, päätin vihdoin uhrata pari tuntia elämästäni Cherin ja Christina Aguileran tähdittämälle Burlesquelle. Harmitti jo puolessa välissä että päätin sen tehdä, mutta kitkuttelin pätkän loppuun. Elokuvan ainoat hyvät menettelevät kohtaukset oli ne Moulin Rouge!a ja Chicagoa muistuttavat tanssi- ja laulukohtaukset, mutta kaikki muu oli kohtalaisen luokatonta aina roolisuorituksia myöden. Nipsnaps keskeltä poikki ja muistojen kirjoituspöydän laatikkoon etiketillä "Huonoimmat koskaan näkemäni elokuvat", sinne heti mm. The Switchin, Killersin ja Prince of Persian kainaloon. Alla oleva traileri antaa varmasti aika hyvää vinkkiä siitä mitä tarkoitan.



Olen jo vuosia miettinyt näiden laulajaSLASHnäyttelijöiden funktiota. Ensinnäkin sitä, että mikä (rahan ja julkisuuden lisäksi) ajaa laulajat näyttelemään kun sitä lahjaa ei heille selkeästi ole suotu ja toiseksi sitä, että mikä antaa elokuvien tekijöille oikeuden kiduttaa valmista tuotosta katsovaa yleisöä näillä roolituksilla. Kaikkein paras pahin esimerkki näistä laulaja/näyttelijöistä on Jennifer Lopez. Monessako hyvässä elokuvassa hänet on nähty? Ei ole kyse ollut ainakaan yrityksen puutteesta. Ja selkeästi on tullut hänen aikansa luovuttaa myös muusikkona, jos tuleva levy on yhtälailla täyttä kuraa kuin ensimmäinen siitä julkaistu sinkku. Hrrrr!

perjantai (lauantai)

Ikkunashoppailu netissä juuri ennen nukkumaan menoa on hullun hommaa! Uni väistyy minuutti minuutilta kauemmaksi ja joskus äityy vain muutaman tunnin hörhöilyksi. Mutta tänä yönä haluan...

...Nämä kaksi Swedish Hasbeensin nahkalaukkua

... Tämän Therese Sennerholtin "You had me at hello"-taulun

... Nämä Dinskon nahkamaiharit

... Ja ihan todella todella onnelliseksi minut tekisi

KESÄHÄÄT GERARD BUTLERIN (ja kolmen päivän sängen) KANSSA.

Kaikista ihanin olisi tietenkin ensimmäinen musta satulaukku (viimeinen Gerard), mutta olisi se Sennerholtin taulukin (GERARD!!!) ihan hyvällä kakkossijalla.

torstai ja kesämusiikki

Mikä sen ihanampaa kuin kesämusiikki? Kesämusiikki kesällä. Talvella sen kuuntelu masentaa ja aiheuttaa todellisen kaipuun niihin menneiden kesien hetkiin, joita ei koskaan osaa sillä tietyllä hetkellä arvostaa. Kesä on aikaa kun jokaisesta pienestäkin hetkestä täytyy ottaa se pienikin ilo irti, sillä vaikka uusia kesiä tulee, niin koskaan ei samanlaista kuin ne jo menneet. Ei niistä kuitenkaan sillä hetkellä osaa nauttia täysin tehoin sillä mieli halajaa aina ja aina vain enemmän ja jotain suurempaa. Elokuun lopussa mielen valtaa toisaalta kylmempien ilmojen odotus jolloin ainakin allekirjoittanut alkaa kaipaamaan kerrospukeutumista, muhkeita villahuiveja, lämpimiä pipoja, ihania nahkasaappaita ja melleviä talvitakkeja. Mutta toisaalta alkaa ahdistus pimeydestä ja kylmästä, menetetyistä illoista jolloin voi kiireittä istua puistossa tunteja puhuen merkityksettömistä asioista ja ajasta jolloin edes seuraavan päivän työvuoro ei harmita.




Sillä kesällä kuuluu elää. Ehkä ensi kesänä osaa ottaa jokaisesta, ja todella ihan jokaisesta, hetkestä kaiken irti ja nauttia jopa niistä ei niin kivoista päivistä. Siihen asti jaksaa kaihon kaiverruksen tahdittamia kesälauluja kuunnella ja unelmoida tulevista kesäpäivistä.

kas, maanantai!

Miten palkkakauden viimeiset päivät ovat aina lähes tuskaa? Alkukuun elää kuin kroisos, ja rahaa kuluu vaikka pienemmälläkin pärjäisi. Kauden viimeiset päivät vertailee nuudeleita kaupassa kilohinnan mukaan ja kaivaa joka ikisen pantillisen pullon tiskialtaan alta. Eikö olisi kiva loppukuusta sitten elää leveämmin jos ensimmäiset pari viikkoa eläisi vähän pienemmällä? Näin sitä ajattelee viimeisinä päivinä ennen kuin palkka kilahtaa tilille ja vannoo itselleen seuraavassa kuussa elävänsä toisin. Kuitenkin jokaisen kuun puolessa välissä koittaa hetki kun nousee tuskainen kylmä hiki pintaan, vatsasta vääntää ja päästä huimaa: Aika kirjautua sisään nettipankkiin. Aika kun laskut pitää maksaa, eikä voi enää elää epätietoisuudessa siitä, mitä oikeasti on kuluttanut ensimmäisten viikkojen aikana.

Kutsutaanko sitä sitten aikuisuudeksi kun nuoren naisen elämässä ei ole kuin yksi ikävä aika kuussa ja oppii elämään varojensa mukaan? Se on elämänvaihe jota tulen tuskin saavuttamaan! En pysty ihanat kengät, tai vähän ylihinnoitellun mutta maailman kauneimman valkoisen valtavan t-paidan (joka viikon jälkeen näyttää samanlaiselta kuin ne seitsemän muuta yli-isoa valkoista t-paitaa jotka vaatekaapissa roikkuu) nähdessäni ajattelemaan että nyt kyllä täytyy olla säästeliäs. AH IHANAA MATERIAA!

Tästä päästääkin pienen haaveen toteutumiseen. Olen kauan haaveillut maailman kauneimmasta nahkalaukusta. Loppuviikosta unelma laukusta viimein toteutuu! Lasken aamuja siihen että saan pidellä sylissäni tätä Cambridge Companyn olkalaukkua:



Totta puhuen... Onhan se nuudeleiden hintavertailu aika hauskaakin puuhaa?



Edellisessä postauksessani lupailin mielipiteitäni Oscar-voittajista. Tosin siitä on jo viikko joten lyhyesti: Paras elokuva meni ehdottomasti mahtavalle King's Speechille ja samoin naispääosa Natalie Portmanille. Black Swanista en millään pääse yli, oli mielestäni yksi ehdottomasti parhaista näkemistäni elokuvista koskaan, ja Portman teki todella uransa parhaimman roolin. Samaa mieltä olen Colin Firthistä. Kun on tottunut näkemään hänet pikkuhauskoissa romanttisissa komedioissa, oli hänen roolisuorituksensa elokuvassa mieletön.